Olin vielä hetki sitten (15.11.) SONK:n liittokokouksessa Tampereella. Nyt olen jo matkalla takaisin Jyväskylään, huomenna odottaa rankka 10km testijuoksu. Ehdin kokoustella tovereiden kanssa hetkisen, ja sen jälkeen vielä pari tuntia valiokunta hommia. Liittarin alkuosuuden poliittista ohjelmaa koskeneessa keskustelussa vilkkain kädenvääntö käytiin, ehkä hieman yllättäen, ehkä ei, turposta, eli turvallisuus politiikasta. En paljasta sen enempää siitä, mitä liittokokous puhui, kirjoitan nyt vain sen, mitä itse olisin käynyt sanomassa, jos olisin käynyt. Nyt ihmettelen, miksi en käynyt.

Olen aiemmin miettinyt asian niin, varsinkin oman varusmiespalvelukseni aikana, jotta Suomi tarvitsee palkka-armeijan. Ei ole nimittäin niin, että Suomeen tultaisiin suurilla väkijoukoilla maata pitkin, niin kuin 70 vuotta sitten. Silti aika iso osa upseereista, ja nähtävästi moni muistakin perustaa oman ajatuksensa Suomen puolustamisesta tälle ajatukselle. Todellisuudessa saisimme niskaamme, sikäli kuin meidän turvallisuuttamme yleensäkään yritettäisiin uhata, strategisia iskuja sähköverkkoon, vedenjakelujärjestelmään, ja suuriin kaupunkeihin. Massaan perustuvien armeijoiden aika on ohi, nykyaikaisia turvallisuus uhkia, kuten terrorismia vastaan voidaan taistella vain todellisella huippu teknologialla, ja sissisodan kaltaisella sodankäynnillä. Siihen ei valitettavasti reserviarmeija kykene, sen koolle kutsumisaika on kuitenkin 2vk, olkoonkin että se on kansainvälisessä vertailussa maailman nopeimmin järjestäytyviä reserviarmeijoita.

Mikäli aiomme pärjätä nykyaikaisessa sodankäynnissä, puolustusvoimiemme on oltava jatkuvassa valmiudessa torjua uhka. En usko että se on mahdollista reserviarmeijalta, kun iskut tulevat salamana, varautumisaika on äärimmäisen lyhyt. Se myönnettäköön, että palkka-armeija, ja tässä suhteessa tehokas armeija, on jonkin verran kalliimpi kuin nykyinen systeemi. Mutta siinä ei sentään mene raha hukkaan, vaan se on aina käytettävissä, ja varmasti varusmies legioonaa halukkaampi auttamaan muita viranomaisia tarvittaessa. Ei ole oikein, eikä talouden kannalta järkevää pidätellä nuoria lukion tai ammattikoulun jälkeen puolesta vuodesta vuoteen pakkohommissa, joista lopulta harva innostuu. Hyödyllisempää on antaa halukkaiden kouluttautua sinänsä arvokkaaseen ammattiin, ja antaa toisella kannalla olevin kouluttautua saman aikaisesti sinne muualle, mihin haluaa.

Aloin kuitenkin epäröidä intohimoista kantaani palkka-armeijaa kohtaan. En ole kääntynyt, vaan jälleen kerran pyrin yhdistämään asioita ja ideoita, maailmassa, joka ei ole mustavalkoinen. Mitä sanoisitte järjestelmästä, jossa miehistö koulutus on 1-1,5 vuotta, ja sitä vastaan saa halutessaan työsuhteen, joka sisältää esim 10h/vk. Aliupseereilla koulutus olisi 2,5 vuotta, ja työsopimus niin ikään 15h/vk. Taas seuraava taso tarkoittaa vuotta pisempää koulutusta ja 5h/vk enemmän hommia jne. Luvut eivät ole tarkkoja, eivätkä laskettuja, niitä voidaan viilata suuntaansa. Idea olisi puolipalkka-armeija, ja sillä saavutettaisiin kohtuullinen valmiustaso, sekä resurssit jatkaa pidemmäksi venynyttä taisteloa. Se olisi hieman nykyistä kalliimpi, mutta selkeästi koko palkka-armeijaa halvempi. Idea ei ole kokonaisuudessaankaan loppuun mietitty, jääkää tekin pohtimaan sitä. Niin minäkin.

Tuli toinenkin idea mieleen: viime aikoina ollaan julkisuudessa käyty keskustelua toimeentuloturvan vastikkeellisuudesta. Vastustan. Jos joku on onnellinen toimeentuloturvalla, niin olkoon. Eipä ainakaan rasita luontoa liikaa. Sen sijaan, vastikkeellisuudella voidaan yrittää luoda porkkanaa, kannustaa pienellä vaivalla ansaitsemaan parempaa toimeentuloturvaa. Voisiko yksi vastikkeellisuuden idea liittyä nimenomaisesti ase- ja/tai siviilipalvelukseen? Edellyttäen siis että muu puolustusjärjestelmämme sallii sen. Selvitellään...