...miksi, kun meillä yritetään uudistua, keskustelussa puhutaan ongelmista, joita uudistus ei kykene kokonaisuudessaan ratkomaan. Ihmiset kokevat esimerkiksi toimeentulotuissa ongelmaksi sen, että jotkut kasvavat "Tatuiksi", eli sellaisiksi, jotka eivät mene töihin, vaan elävät toisten siivillä. Toisaalta ihmiset kokevat ongelmaksi senkin jos kaikista ei yhtälailla pidetä huolta, ja huolehdita ettei kukaan ainakaan nälkään tai viluun pääse kuolemaan. Ihmiset kokevat työttömyyden ongelmaksi, ja niin myös inflaation. Aivan kuin me ajattelisimme, että täydellisyys olisi saavutettavissa. Olisi kaikista huolen pitävä sosiaaliturva ilman siivellä eläjiä, täystyöllisyys ilman inflaatiota. Ei ole.

Se on toive ajattelua, se on utopiaa, kaukana realismista. Silti, jos teemme uudistuksen, joka vie asioita oikeaan suuntaan, kommentti on "no mutta eihän se ongelma mihinkään poistunut". No eipä poistunut ei, mutta parempaan mentiin silti. Olisitte edes siitä onnellisia. Hyvin usein, kun huomaamme ongelman yhteiskunnassa, ja muokkaamme yhteiskuntaa parempaan suuntaan, eli pyrimme poistamaan ongelman kokonaisuudessaan, saavat päätöksentekijät asiantuntijoilta kuulla, että liiaksi toiseen suuntaan meneminen tuo uuden ongelman.

Miettikääpä juuri työttömyyttä. Se, että meidän yhteiskunnassamme esiintyy työttömyyttä, koetaan ongelmaksi. Täystyöllisyys on mahdollista saavuttaa tietyillä konsteilla. Jos ei muuten, niin valtio palkkaa. Todeksi on kuitenkin osoitettu, että markkinatalouksissa, korkea työllisyys tietää aina korkeaa inflaatiota, matala työllisyys matalaa inflaatiota. Täystyöllisyys ja olematon inflaatio voidaan saavuttaa yhtäaikaisesti vain kommunistisessa suunnitelmataloudessa. Sekään ei kelpaa, eikä juuri kukaan meistä usko senkään tuovan onnellisuutta. Haluamme vapautta, ja se ei ihmisten mielestä silloinkaan toteudu, jos markkinataloudessa korkean verotuksen turvin täystyöllisyyden luova valtio verottaa ihmisiltä vielä enemmän, pitääkseen inflaation kurissa. Vaikka tämä on markkinatalouden realiteetti, emme silti hyväksy uudistuksia, jotka vievät tilannetta oikeaan suuntaan, vaan vaadimme, että ongelma on poistettava kerralta ja kunnolla.

Sen tajuan, miksi esimerkiksi nyt tässä Sote-uudistuksessa, kun työryhmän esitys tuotiin Eduskunnalle, niin siitä käytiin valtava kamppailu. Siinä taistelussa ei kylläkään ollut mitään järkeä. Työryhmä teki työnsä, antoi sen Peruspalveluministerille, ja se luettiin niin ministeriössä kuin Eduskunnassa. Kaikki tiesivät, että se on vasta heidän työnsä, ja asian perustuslaillisuus katsellaan myöhemmin. Kaikki tiesivät että kunnat tulevat antamaan lausuntonsa, ja esitys muuttuu edelleen. Silti, oli pakko kinata näistä nyt ilmenneistä ongelmista. Kyse on edustuksellisen demokratian suurimmasta paheesta: oppositio kiistää järjestelmällisesti kaiken, päästäkseen valtaan, ja pyrkii löytämään kaikki ongelmat, joka vaiheessa, olivatpa moitteet siinä vaiheessa relevantteja tai ei. Tavallaan siis tajuan, tavallaan en.

Sote-uudistus tälläisenäänkin veisi asioita eteenpäin, mutta silti valitetaan siitä, että kun se voitaisiin viedä vielä pisemmälle. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka sille kuka olisi lausuntonsa antanut, vaikka siinä kuinka olisi asiantuntijoita mukana, iso mullistus on aina hyppy tuntemattomaan (ei sentään "liikkuvaan junaan"), eikä kukaan tiedä sen lopullisia vaikutuksia. On parempi edetä hieman hitaammin askel kerrallaan. Niin vakavasti asiat eivät ole. Ja vielä, miksi me oletamme, että tämänkin uudistuksen, joka tullee olemaan maamme historian suurimpia rakenneuudistuksia, pitäisi tapahtua perustuslain puitteissa. Jos me haluamme uudistuksen tehdä, ja löydämme siihen hyvän ratkaisun, niin kai me sentään olemme silloin valmiita muuttamaan perustuslakia sen vähäisen verran, että uudistus olisi mahdollinen.