Eräs hyvä tuttavani esitti minulle tässä taannoin, jo ennen puoluekokousta ja siten myös eurovaaleja, että SDP:stä on tullut turha puolue. Siitä ei ole enää hyötyä, tai se on tehnyt itsestään hyödyttömän. On pakko tunnustaa etten oikein osannut vastata tähän väitteeseen kuultuani hänen argumentit. Onneksi meillä oli muutakin keskusteltavaa eikä hän siitä niin välitä mitä minä hänelle vastaan. Ei ole kuulemma äänestänyt kahteenkymmeneen vuoteen missään vaaleissa. Olen sen jälkeen kuitenkin jäänyt pohtimaan tätä kysymystä, ja toistaiseksi olen päätynyt tulokseen jonka haluan nyt julki tuoda. Kannatti tai ei.

Aloitan esityksen karkealla yksinkertaistuksella puolueiden poliittisista asemista, talouspolitiikan akselilla vasemmisto-oikeisto. Joskus silloin ennen vanhaan, kun ajattelemme vain talouspolitiikan vasenta puolta, ja jätämme oikean puolen kokonaan huomiotta, SDP:n linjaukset olivat aikalailla keskivaiheilla. Kommunistit edustivat tietenkin äärimmäistä vasenta laitaa, ja sitten on se poliittinen keskusta johon siis tämä tarkasteltava akselimme rajoittuu. Kommunistit edustivat saman aikaisesti liberaaliutta, ja siihen suuntaan menivät myös demarit, eivät kylläkään yhtä voimakkaasti. Vasemmistolaisuus ja liberaalius kulkivat siihen aikaan pitkälle käsi kädessä.

Nykypuolueista, jos jätämme kommunistit omaan arvoonsa eduskunnan ulkopuolisina, vanha demarilinja on siis vasemman puoliskon keskellä, vasemmistoliitto tämän ja äärivasemman puolivälissä, perussuomalaisten talouspolitiikka taas demareiden ja koko poliitiisen akselin keskustan puolivälissä, näin suurin piirtein (ei todellakaan tarkasti) voitanee ajatella. Lama toi kuitenkin uuden tilanteen. Puheenjohtaja Lipponen osasi vetää oikeista naruista, ja siirsi demareiden linjaa "siitä perinteisestä" lähemmäs keskustaa, mikä tarkoitti siis ikään kuin nykyisen perussuomalaisten tontille astumista. Mutta koska Perussuomalaiset-puoluetta ei vielä tuolloin (ek-vaalit -95) ollut, SDP saattoi laajentaa tällä siirrolla kannatustaan hiukan keskemmälle. Lama oli myös aikaa, jolloin oli käytännössä pakkokin harjoittaa hiukan oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa, kuin mikä demarilinja perinteisesti oli ollut.

Tulevaisuuden kannalta suurin virhe tehtiin ennen -99 ek-vaaleja, pitämällä otettu lähempänä keskustaa oleva linja. Lipponen onnistui karismallaan ja osaksi vielä laman (tai pikemmin sen muistojen) vaikutuksesta pitämään puolueen aseman suurimpana puolueena, mutta samalla luotiin kuvaa pysyvän askeleen lähemmäs keskustaa ottaneesta puolueesta. Samaa linjaa jatkettiin vielä ek-vaaleissa-03, ja tapahtui tippuminen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Heinäluoman ei enää onnistunut tehdä siirtoa takaisin vasemmalle, kun hallituskumppani (Keskusta) oli suurempi ja puolueesta katsottuna oikealla puolella. Oppositio vuodet 07-11, tekivät puolueelle hyvää, kun vallalla oli porvaripuolue, joten demareilla ei ollut taakkanaan perinteistä oppositiopuoleen dilemmaa: ajaakko omia arvoja vai vastustaakko hallitusta? Silloin se oli demareille sama asia.

 Ek-vaalit -11 olivat erikoiset, kuten hyvin muistamme. Perussuomalaiset nousivat ryminällä eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Silloin SDP jäi kakkoseksi, Kokoomuksen pitäessä pintansa nousten suurimmaksi. Talous oli ja on edelleen kriisissä ja hallituskumppaninamme on meitä selkeästi oikeistolaisempi puolue, ja isommalla mandaatilla eduskunnassa. Oli taas pakko ottaa askel lähemmäs keskustaa, ja samalla astua persujen tontille. Siinä missä eduskuntakausi -95-99 olisi voinut näyttäytyä puolueen historiassa poikkeuksellisena ajanjaksona kun oli pakko olla oikeammalla kuin normaalisti, niin nyt näyttää siltä että -95 otettiin pysyvä askel oikealle, ja vain oppositiokauden ajan räksytimme vasemmistolaisempana puolueena. Vaikka kaikki eivät asiaa ehkä näin koe tai miellä, tai tule edes asiaa ajatelleeksi, niin väittäisimpä että ilmiö jossa nyky-SDP:tä pidetään linjattomana puolueena, johtuu tästä. Suureksi osaksi omaa syytään, mutta osaksi myös pakon sanelemana.

Jos taas ajattelemme nykyhetkeä, ja sijaintiamme talouspolitiikan akselilla äärivasen-talouspoliittinen keskusta, olemme lähempänä keskustaa kuin vasenta. Siellä on myös Perussuomalaiset. Näin me olemme menneet ehdon tahdoin jakamaan niukkoja poliittisia resursseja vasemmalla puolella toisen suuren puolueen kanssa, jättäen samalla Vasemmistoliitolle laajan liikkumavaran. Pitää ottaa myös huomioon se, että edelleen meidän peruskannattaja joukkonamme ovat tavalliset duunarit, joista moni varmasti punnitsee vasemmistolaisen talouspolitiikan ja konservatismin välillä. Mikäli emme saa luotua riittävää eroa talouspoltiikassa perussuomalaisiin, eli mikäli emme liiku riittävän paljon vasemmalle, moni duunari valitsee mieluummin sitten kahdesta lievästi vasemmistolaisesta puolueesta sen konservatiivisemman.

Nykylinjalla ja asemallamme vasemmisto-oikeisto-akselilla, me olemme turha puolue, sillä Vasemmistoliitto kykenee vastaamaan vasemmisto-liberaalien ajatuksiin, ja Perussuomalaiset vasemmisto-konservatiivien ajatuksiin. Meidän pitää siis siirtyä takaisin vasemmalle, jottame erottuisimme talouspolitiikassa riittävästi eduksemme persuista, ja meidän olisi mahdollista saada vasurit näyttäytymään joko liian lähelle demareita jäänyttä puoluetta tai sitten idealisti-haihattelijoilta, eli liian äärivasemmalla olevaltavpuolueelta, riippuen siitä siirtyvätkö he meidän mukana askeleen vasemmalle vai ei. Joka tapauksessa väitän, että SDP:llä on vain yksi tie, mikäli se aikoo siirtyä takaisin, tarpeelliseksi puolueeksi.

 Loppuun esitän vielä ajatuksen, jota toivon teidän pohtivan, ja jota jään varmasti itsekin vielä miettimään. Olemmeko me suomalaiset perusluonteeltamme vasemmistolaisia vai oikeistolaisia? Päädyin tähän kysymykseen pohtimalla ensin sitä, että kumpi kulloinkin, konservatiivisuus vai liberaalius kulkee paremmin esim. vasemmistolaisuuden kanssa käsi kädessä. Yhdysvallat ovat taloudellisesti oikeistolainen maa, sitä ei käy kiistäminen. Mutta siellä liberaalit, eli Demokraatit, ovat vasemmistolaisempia kuin konservatiivit, eli Republikaanit. Täällä taas tuntuu siltä, että mitä liberaalimpia ajatuksia esittää, sitä oikeistolaisempi näkemys hänellä on talouspolitiikasta. Voisiko olla niin, että konservatiivien talousajattelu kertoo kansan vanhasta arvomaailmasta joka on kytköksissä myös talouteen. Eli kun Suomessa nykyiset vallalla olevat ikäluokat elivät yleisen vasemmistolaisuuden ja hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa, niin nyt konservatiivitahot puolustavat vahvaa valtion taloutta, ja menestyvät vasemmalla laidalla. Toisaalta juuri sotien jälkeen, ja sitä ennenkin liberaalit ja vasemmistolaiset pitivät paremmin yhtä. Jäädään pohdiskelemaan...